Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2019.

Ensimmäinen blogitekstini koskaan, jännän äärellä

Tervetuloa blogiini!        Tämä on erikoinen päivä ja toisaalta hyvin hauskakin hetki. Nuorempana vannoin etten koskaan kirjottaisi blogia ja toisaalta taas kirjoittaminen, omien ajatusten tallentaminen ja jakaminenkin ovat olleet aina tärkeitä aspekteja. Tekstejä olen tuottanut vuosien ajan aina runoista muihin asiateksteihin. Sinänsä hyvää vastapainoa nuo ja festivaalin työhön liittyvät paperityöt, joita toki riittääkin paljon. Nyt päätin alkaa jakaa ajatuksiani hieman julkisemmin tavanomaisten puheiden ja haastattelujen lisäksi. Pääasiassa kirjoitan tänne ajatuksia ja kokemuksia Varkauden KesäKlassisen synnystä, rakentamisesta ja siihen liittyvistä ajatuksista. Tavallaan siis tämä toimii ikkunana myös tapahtuman sisälle. Sisälle kaikkeen siihen mikä edeltää tuota festivaaliviikkoa. Tämän vuoden 2019 festivaali on vain viiden päivän mittainen, siihen nähden valmistelutyö on valtavan pitkä ajanjakso. Ajattelin tämän mahdollisesti olevan mielenkiintoista luettavaa joillekin. Olem